Tee merkittävä ekoteko – vaihda lämpöpumppuun

Daikin-Stylish-Matt-Black_1582549639

Fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi suomalaisen päästöistä jopa viidennes syntyy kodin lämmittämisestä. Koska sähköä kuitenkin voidaan tuottaa puhtaasti, voi lämpöpumppu tuoreen Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan vähentää lämmityksen hiilidioksidipäästöjä jopa 80%. Lämpöpumppun energiatehokkuus on hyvä, koska parhaimmillaan se voi tuottaa yhtä sähköyksikköä kohden jopa neljä yksikköä lämpöä. Energiaremontti myös maksaa itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa.

Suomessa kaupunkialueilla asuvilla lämmitykseen kului keskimäärin noin 9% asukkaiden tuloista, ja lämpöpumpun asentamisen jälkeen noin 4% tuloista. Pumpun vaatima investointi asukasta kohden oli keskimäärin 3800€, jolloin takaisinmaksuaika lämmityskuluissa saavutetuilla säästöillä on reilut 10 vuotta. Lämpöpumppu on siis kustannustehokkain ja ympäristöystävällisin tällä hetkellä saatavilla oleva oman kodin lämmitysmuoto. Myös tuore Korkeimman oikeuden linjaus asukkaan oikeudesta asentaa ilmalämpöpumppu kerrostalon parvekkeelle avaa mielenkiintoisia näkymiä lämmityksen sähköistämiseen.

Meillä Kylmäkärjellä on vahva pitkän linjan osaaminen oikean lämmitysjärjestelmän valitsemisesta, asennuksesta ja huollosta. Käänny siis ammattilaisen puoleen, ja valitse laadukas ja Suomen vaativiin olosuhteisiin hyvin soveltuva, Euroopassa valmistettu Daikin.

Ajankohtaista